Hyvät Perhon kuntalaiset - terveyspalvelujen käyttäjät.
Teidän mielipiteenne on arvokas terveyspalvelujen toimivuutta tarkastellessa. Toimintojen suunnitteluun ja kehittämiseen Teidän mielipiteenne on tärkeä. Tällä kyselyllä toivomme saavamme
palautetta siitä, oletteko kyseisissä toiminnoissa saanut avun ja minkälainen on kokemuksenne palvelusta
asiakkaana. Antakaa alla olevien palveluiden osalta kokemuksenne mukaan arvio palveluille jossa hyvä palvelu saa 5 pistettä ja huonosti toimiva 1 pistettä. Lisäksi toivotaan kommentteja niin risuja kuin ruusuja niistä palvelusta joiden käyttöön olette tyytyväisiä tai tyytymättömiä (merkitkää palvelun numero esim. 1. jos haluatte antaa palautetta lääkärin
vastaanotosta). Vastauksista tehdään kooste kaksi kertaa vuodessa, jota käytetään palvelujen kehittämiseen sekä tiedotetaan päättäjille. Vastauksenne voitte jättää terveyskeskuksen oven ulkopuolella olevaan reseptien palautuslaatikkoon, tai odotusaulassa olevaan
asiakaspalautelaatikkoon. Vastauksistanne kukaan yksittäinen vastaaja ei tule esille vastauksistanne tehdään kooste.