Vanhempainyhdistys on toiminut keväästä 2004 tavoitteenaan tukea koulun opetus- ja kasvatustyötä. Yhdistys tunnetaan nimellä Jelpparit, johon sisältyy viittaus yhdistyksen päämäärään.Yhdistyksen syyskokous 2005 oli lokakuussa. Jaana Pannula valittiin uudeksi puheenjohtajaksi.
Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi Soile Pannulan jatkamaan sihteerinä/rahastonhoitajana. Varapuheenjohtajakseen hallitus nimesi Pirjo Arkkukankaan.
Hallitukseen kuuluvat lisäksi Katja Hiekka, Raija Kinnunen(ei kuvissa), Talvikki Hautala, Aarno Syrjälä (ei kuvissa) ja Juha Kallioniemi sekä opettajien edustaja, joka vaihtelee.Toimikauden yhtenä keskeisenä tavoitteena on laajentaa toimivien vanhempien määrää "hihasta mukaan vetämällä". Jaetaan stipendejä ja tunnustuspalkintoja. Järjestetään kirpputoreja, myyjäisiä ja kahvituksia.
Kauden päänumeroksi kaavailtiin oppilaiden Kokkonevan koululla esittämää satunäytelmää, johon tuotettaisiin puvustus ja lavasteet. Keskusteltiin mahdollisuudesta kohdentaa tuntuvan suuri tuki aina yhteen leirikouluun vuodessa.
Aloitussivulle