Vaikka matkapuhelimet ovat käteviä, koulussa lapsi ei sitä tarvitse. Taskuun jäänyt puhelimen saattaa joutua hukkaan. Muutenkin puhelimista aiheutuu helposti ylimääräistä "säpinää".
Koulun puhelimella voi aina soittaa, jos todella asiaa on. Hyvä olisi myös sopia päivän ohjelma aamulla, jolloin lapsille ei tule tarvetta soitella suunnitelmiensa muutoksista.
Samoin - jos vanhemmilla tulee asiaa lapselle, siitä voi soittaa koulun puhelimeen tai opettajan puhelimeen.
Lapsi voi kuitenkin tuoda puhelimensa kouluun, jos siihen on erityinen syy, jonka vuoksi asiasta on kotona sovittu.
Tällöin puhelin luovutetaan heti aamulla opettajan haltuun "kännykkähotelliin tai -parkkiin", jossa se säilyy päivän tallessa ja häiriötä tuottamatta.