|

Allaolevista linkeistä klikkaamalla kylän
nimeä pääset tutustumaan kuntamme kyliin lähemmin.

Perhon kirkonkylä sijaitsee
Keski-Pohjanmaalla ja Perhon kunta on Kaus tisen
seutukunnan eteläisin kunta. Kirkonkylä on 13 tien varrella Kokkola -
Jyväskylä välillä. Kokkolasta on matkaa noin 100 kilometriä, Jyväskylästä
noin 140 kilometriä ja Seinäjoelta noin 125 kilometriä.
Pääelinkeinoina oli vuonna 2003 palvelualat, puuteollisuus, maatalous,
metalli-, metsä-, ja
tekstiiliteollisuus. Myös kädentaitajia on osa ammattilaisista.
Vaikka kylällä on monen työpaikka käydään töissä myös muualla mm.
Kyyjärvellä, Kokkolassa ja HelsingissäMaasto on tyypillistä
Keski-Pohjanmaalla. Tasaista peltoaukeiden ja metsäsaarekkeiden ympäröimää
kirkonkylää halkoo joki ja asutus on joenrannalla. Keskeisellä paikalla
on Perhon kaunis puukirkko, joka on sijoittunut pienelle mäelle. Sieltä
se vartioi kylää ja kyläläisiä.
 
Jängän kylä sijaitsee Perhon kunnassa,
Perhon kirkonkylältä noin 10 kilometriä Kinnulan suuntaan.
Kylän maisema on tasaista ja metsäistä, peltoaukeita on paikoin. Kylän
alueella on 2 isohkoa järveä: Jängänjärvi ja Korpijärvi. Kylä on
luonnonkaunis ja rauhallinen asuinpaikka. Harjumaisia maisemia löytyy
Korpijärven rannalta.
Asutus on
keskittynyt Hietaniementien ja Salamajärventien varsille. Kylällä
sijaitsevien järvien - Jängänjärvi ja Korpijärvi - rantatontit ovat
myös suosittuja asuinpaikkoja. Kylään on rakennettu uudisasuntoja,
mutta vanhaa rakennuskantaa on myös säilytetty ja kunnostettu.
 
Salamajärven ja Mökälän kylät sijaitsevat Perhon kunnassa, Perhon
kirkonkylästä noin kaksikymmentä kilometriä Kinnulan suuntaan.
Vesistöt ovat tärkeä osa alueen maisemaa. Kauniit järvet ovat
erinomainen virkistysalue niin kyläläisille kuin matkailijoille. Salamajärvi
ja Salmijärvet sopivat hyvin kalastukseen.
Salam ajärven
Kansallispuiston alueella on useita merkittyjä patikkareittejä. Kauniit
maisemat tarjoavat virkistystä matkailijoille luonnonkauniissa
maisemissa.
Luonto ja sen rauha houkuttelee myös kesäasukkaita. Kesäloma-asuntoja
on alueella paljon ja kesä-asukkaat ovatkin tärkeä osa kyläkuvaa.

Möttösen kylä sijaitsee valtatie 13:ta varressa noin 4,6 kilometriä
Perhon kirkonkylästä Jyväskylään päin.
Möttöseen on matkaa Perhon kirkonkylästä noin seitsemän kilometriä
ja ajoaika on noin 10 minuuttia. Jyväskylästä on matkaa noin 130
kilometriä ja sen ajaa vajaassa parissa tunnissa. Kokkolasta on matkaa
noin 110 kilometriä.
Pääelinkeinoina oli vuonna 2003 maanviljely ja talotuotanto.
Ammattilaisia on useista ammattiryhmistä esim. kirvesmiehiä, kauppiaita,
maanviljelijöitä, parturi-kampaajia ja metallialan ammattilaisia. Vaikka
kylässä on usean työpaikka käydään muuallakin töissä mm. Perhon
kirkonkylällä ja lähikunnissa,
Kyyjärvellä ja useissa eteläisen Suomen rakennuskohteissa.
Maastoltaan kylä on melko tasainen. Tyypillinen suomalainen maisema,
jossa vuorottelevat metsät ja viljelysmaat. Perhonjoki luo oman säväyksen
kylänäkymään, koska joki risteää aivan kylän keskustassa. Valtatie
13:ta halkoo kylää ja tuo näin läpikulkuliikennettä ja vilkastuttaa
kyläraittia.
 
Oksakosken kylä sijaitsee valtatie 13:ta varressa noin seitsemän
kilometriä Perhon kirkonkylästä Kokkolan suuntaan. Kylä sijoittuu
valtatien ja Perhonjoen molemmin puolin ja kuuluu Perhon kunnan
pohjoislohkoon.
Oksakosken naapurikylät ovat Peltokangas, Kokkoneva ja Kivikangas. Lähimmät
kaupungit ovat Alajärvi, Kokkola ja Seinäjoki.
Pääelinkeinoina oli vuonna 2004 maatalous (30%), palvelualat (29%),
puuteollisuus, auto- ja kuljetusala, sekä kaupanala.
Oksakoskelaiset ovat omaksuneet hyvin perholaisen sananlaskun eli
"Perhossa pitää tupen heilua". Sananlasku tarkoittaa, että
menestys tulee vain ahkeruudella ja yrittämisellä. Niinpä kylässä
toimiikin 18 yritystä, mik ä
on suhteellisen paljon kylän asukasmäärään nähden.
Edellämainittujen ammattiryhmien lisäksi kylässä on myös opetus- ja
sosiaalialan työntekijöitä, että muiden ammattialojen edustajia.
Kylän ulkopuolella sijaitsevat työpaikat ovat kirkonkylällä ja Möttösessä.
Noin 25 kyläläistä käy töissä Perhon kunnan ulkopuolella naapuripitäjissä
sekä muualla Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa.
 
Peltokankaan kylä sijaitsee Perhon kuntakeskuksesta noin 20 kilometriä
luoteeseen. Oksakosken kylän kohdalta käännytään tieltä nro: 13
Vimpeliin päin ja ajetaan noin 6 kilometriä, jonka jälkeen tulee
Peltokankaan
ensimmäiset talot.
Lähimmät kaupungit ovat Alajärvi, Kokkola ja Jyväskylä. Kokkolaan ja
Jyväskylään on valtatieltä hyvät bussiyhteydet.
Maisemallisesti seutu on tasaista ja vaihtelevuutta tuovat hiekkaharju,
ympäröivät metsät ja peltoaukeat. Maaseutu ja maanviljely ovat
keskeisessä asemassa antamassa oman leimansa kylän asutukselle.
Asukkailla on vahva usko maanviljelyyn joka heijastuu myös maisemaan.
 
Taipaleen kylä sijaitsee Perhon kirkolta Jyväskyläntietä Möttösen
suuntaan noin 3 kilometriä ja käännytään Taipaleentielle.
Maisema on metsäistä ja peltoaukeita. Kylän läpi virtaa Perhonjoki,
joka on alueella kapeahko.
Kaikki
seutukunnan kyläsivut....
alkuun

Perhon
Kunta PL 20 69951 PERHO
Käyntiosoite: Keskustie 2
Puh. (06) 888 3111 fax (06) 8883200
Asiakaspalveluaika ma-pe klo 9-14
|