Perhon Kiri - Suunnistus
Perhon kirin suunnistajat muodostavat lukumäärältään pienen, mutta
sitäkin kiinteämmän yhteisön, jonka talkoohenki on vertaansa vailla. Alkavana kautena
me aiomme jälleen kerran noudattaa perinteitämme ja osallistua Jukolan viestiin sekä
Fin5 rastiviikolle. Uuden, nimetyn suunnistusjaoston puheenjohtaja on ensimmäistä kertaa
nainen ja muutenkin jaoston kokoonpano on keski-iältään alle kolmikymppistä. Kirin
suunnistajien tavoitteena on saada toimintaan mukaan uusia harrastajia ikään katsomatta
ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi kesäkuukausille on vireillä erilaisia projekteja.
Perhon Kiri järjestää ensi kaudella vain yhdet kisat eli pikamatkojen Keskipohjanmaan
aluemestaruuskilpailut. Perhonjokilaakson iltarasteja ratamestaroidaan kesän aikana
neljä kertaa.
[ Jaosto | Kalenteri | Kilpailut
| Tuloksia | Sähköposti | Vieraskirja | Kuvia
| Kartat | Linkkejä
| Etusivu ]