 
Perhossa tuppi heiluu!
Perhon
kunta sijaitsee Keski-Pohjanmaan itärajalla, valtatie 13:n
varrella. Perho on Suomenselän vireä
maaseutukunta. Kuulumme Keski-Pohjanmaan maakuntaan ja Kaustisen
seutukuntaan. Ikärakenteemme on nuorekas, kuntamme väestöllä on voimakas tahto parantaa osaamistaan, kehittää yritystoimintaa ja tehdä
ahkerasti töitä. Perholainen sananlasku "Perhossa pitää tupen
heilua" on sukupolvesta toiseen siirtyvää käytännön viisautta:
vain ahkeruus ja yrittäminen vievät menestykseen.
Kunnan alueelta saavat alkunsa
Pohjanlahteen laskeva Perhonjoki sekä Suomenlahteen laskeva Kymijoen vesistö.
Perhossa löytyvät eteläisen Suomen laajimmat erämaa-alueet, mainiot metsästys-
ja marjamaat. Pieniä järviä ja lampia kunnan alueella on satoja.
Asutus on suurilta osin
keskittynyt Perhonjoen ja valtatien varsille. Suurimmat kylätaajamat ovat
Kirkonkylä, Möttönen ja Oksakoski. Naapurikuntia ovat: Veteli, Halsua,
Lestijärvi, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Alajärvi ja Vimpeli.
Perho on joutunut
maantieteelliset asemansa vuoksi usein sotien näyttämöksi ja vaeltavien
vihollisjoukkojen ryöstämäksi. Venäläiset joukot ovat kulkeneet Perhon
läpi kohti rannikon kaupunkeja ja siinä sivussa ryöstäneet ja polttaneet
köyhää korpipitäjää. Suuren Pohjan Sodan (1700-1721) ja sen
aiheuttaman Isonvihan (1714-21) aikana Pohjanmaa ja myös Perhon seutu
joutui pahimman hävityksen uhriksi.
Me
luotamme vahvuuksiimme:
-
perholaiseen
ihmiseen
-
yhdessä
yrittämiseen ja yrittäjähenkeen
-
luontaisiin
raaka-aineisiimme, erityisesti hyvälaatuiseen Suomenselän puuhun
-
laajaan,
eläimistöltään monipuoliseen erämaaluontoon, joka tarjoaa
perholaisille virikkeitä ja vieraille elämyksiä
-
hyviin
tie- ja tietoliikenneyhteyksiin
|